Valokuva: Sini Pennanen

Reetta Kivelä: Elintarvikkeet vaativat paljon tutkimusta

Reetta Kivelä tutkii keinoja, joilla kauran ja kaakaon sisältämät terveelliset yhdisteet säilyvät elintarvikkeiden valmistuksessa valmiiseen tuotteeseen asti.

Luonnontieteet ovat kiinnostaneet aina elintarvikekemisti Reetta Kivelää. Hän aloitti opinnot Helsingin yliopiston kemian laitoksella, mutta innostui elintarvikekemiasta sen konkreettisuuden takia.

Väitöskirjassaan Kivelä tutki kaurakuidussa tapahtuvia muutoksia elintarvikejalostuksessa. Kaura sisältää beetaglukaani-nimistä liukoista kuitua, jolla on osoitettu olevan useita terveyshyötyjä, muun muassa kolesterolin alentamisessa.

”Tämä on innostanut uusien tuotteiden kehittämiseen. Tietämys beetaglukaanin käyttäytymisestä ja terveysvaikutusten säilymisestä vettä sisältävissä prosesseissa, esimerkiksi juomien valmistamisessa, on ollut kuitenkin ohutta”, Kivelä sanoo.

Kivelä työskentelee nykyisin vanhempana tutkimuspäällikkönä Fazerin tutkimusyksikössä. Kauran ohella tutkimusaiheisiin ovat tulleet mukaan kaakaon ja suklaan terveysvaikutukset.
Erityisen kiinnostuksen kohteena on se, miten kaakaon jalostaminen suklaaksi vaikuttaa kaakaon tärkeisiin bioaktiivisiin yhdisteisiin, flavanoleihin.

Tutkimusten mukaan flavanoleilla on paljon myönteisiä terveysvaikutuksia. Ne muun muassa parantavat sydän ja verisuoniterveyttä.

”Fazer tutkii tällä hetkellä Helsingin yliopiston kanssa suklaiden verenpainevaikutuksia suomalaisilla koehenkilöillä. Myönteisiä tuloksia on jo saatu”, Kivelä sanoo.

Elintarvikealan tutkimuksesta iso osa liittyy tuotteiden turvallisuuden varmistamiseen. Raaka-aineiden ominaisuudet on tunnettava perusteellisesti siksikin, että tuotteille saadaan oikea rakenne ja ne säilyvät halutun ajan.

”Kun ostamme kaupasta tuotteita, ajattelemme harvoin, kuinka paljon tutkimusta niiden takana on”, Kivelä huomauttaa.

Teksti: Matti Remes