Puhdas vesi

Vesikaivohuolto Vipe Oy: Puhdas vesi tulee huolletusta kaivosta

Puhtaasta pohjavedestä ei ole Suomessa pulaa. Juomavesikaivoja huoltavan Vipe Oy:n mukaan kaivojen vedenlaadussa on kuitenkin runsaasti toivomisen varaa.

Arviolta miljoona suomalaista käyttää juoma- ja talousvetenä kaivoista pumpattua vettä. Ei ole siis lainkaan yhdentekevää, millaista vettä niistä saadaan.

Vesikaivojen huoltoon erikoistuneen Vipe Oy:n toimitusjohtaja Pertti Virtanen sanoo, että kaivojen kunnossapito laiminlyödään hyvin yleisesti. Hänen mukaansa ongelmiin havahdutaan yleensä vasta kun juomaveden maku ja väri muuttuvat.

”Tutkimusten mukaan noin 80 prosenttia kaivoista on huonossa kunnossa ja vailla huoltoa. Monet kaivoista ovat jopa vaarallisia, kun puiset kansirakenteet ovat lahonneet”, Virtanen toteaa.

Suomen ympäristökeskus suosittelee, että kaivoveden laatu olisi syytä tutkituttaa kolmen vuoden välein.

Useimmat ongelmat veden laadussa voidaan välttää kaivon peruskunnostuksella ja säännöllisellä huollolla.

Kunnostuksessa vaihdetaan kaivoon tiivis kansisto, joka on varustettu tuuletuksella ja tarkastusluukulla. Usein tehostetaan myös kaivon pintavesisuojausta.

Kaivon sisäpuoli tulisi tarkistaa silmämääräisesti vuosittain. Virtasen mukaan kaivo tarvitsee yleensä ylläpitohuollon 4–5 vuoden välein. Huollossa suodatushiekat ja kalkkirouheet vaihdetaan uusiin ja koko kaivo tarkastetaan ja pestään.

”Yleisin ongelma on, että epäpuhtaudet pääsevät kaivoon pintaveden mukana, jos kaivon kansi vuotaa tai renkaat on huonosti tiivistetty. Ongelmaa voidaan ehkäistä myös muokkaamalla maan muotoa niin, että sadevesi ohjautuu muualle.”

Virtasen mielestä porakaivon tai uuden kaivon kaivamisen sijaan vanhan kaivon kunnostaminen kannattaa selvittää aina ensin. Perinteisten betonirenkaiden sijaan kaivon uusimisessa tai perustamisessa voi käyttää myös Vipen kehittämää muovikaivoa.

 

www.kaivo.fi


Kuva: Matti Remes

Arviolta miljoona suomalaista käyttää juoma- ja talousvetenä kaivoista pumpattua vettä.