Luonnonvarat

Biojalostamot: Mikrobit jalostavat jätteistä arvokkaita aineita

Kuopiossa kehitettiin liikuteltava biojalostamo, jossa mikrobit muuttavat eloperäiset jätteet biopolttoaineiksi, teollisuuskemikaaleiksi ja lannoitteiksi.

Yhdyskuntien ja teollisuuden eloperäiset jätteet ja tuotannon sivuvirrat sisältävät runsaasti ainesosia, jotka ympäristöä rasittavien päästöjen sijaan voidaan jalostaa uusiksi käyttökelpoisiksi tuotteiksi.

Tällä periaatteella toimii tällä hetkellä koekäytössä oleva biojalostamo, joka perustuu Elias Hakalehdon kehittämään mikrobiologiseen prosessiteknologiaan. Hän toimii Itä-Suomen yliopistossa bioteknisen mikrobianalytiikan dosenttina ja hänellä on myös alan tutkimus- ja kehitystoimintaan keskittyvä yritys Finnoflag.

Hakalehtoa on kiehtonut jo pitkään kaikkialta luonnosta löytyvien mikrobien hyödyntäminen hyviin asioihin. Hän on ollut mukana useissa biojalostamohankkeissa, joissa tähdätään kestävän kehityksen mukaiseen toimintaan ja ravinnekierron toteuttamiseen teollisuudessa ja maataloudessa.

”Mikrobien toiminnan ymmärtäminen avaa valtavia mahdollisuuksia. Niiden avulla voidaan tehdä monia sellaisia aineita, joita on tuotettu aiemmin öljystä”, Hakalehto sanoo.

Hakalehto uskoo, että jätteet ovat tulevaisuudessa merkittäviä biopolttoaineiden, arvokkaiden teollisuuskemikaalien ja lannoitteiden lähteitä.

Lopputuotteita voivat olla esimerkiksi jäänestoaineet, teolliset kuidut sekä muovien ja synteettisen kumin raaka-aineet. Biojalostamo tuottaa myös kosmetiikan ja lääketeollisuuden tarvitsemia raaka-aineita.

Kuopiossa kehitetty biojalostamo on osa EU:n Itämeren-ohjelmaan kuuluvaa kansainvälistä ABOWE-hanketta, jossa on mukana useita oppilaitoksia ja yrityksiä. Laitoksen omistaa Savonia-AMK. Hakalehto on suunnitellut sen bioprosessin. Merikonttiin mahtuvaa laitosta on kokeiltu tähän mennessä sellutehtaan, perunanjalostuslaitoksen ja kanateurastamon jätteiden jalostukseen Itämeren alueella.


Kuva: Finnoflag

Mikrobien avulla voidaan tehdä monia sellaisia aineita, joita on tuotettu aiemmin öljystä.