Hyppää sisältöön

Tutkijoiden yö 29.9.2017 – tiede ja tutkijat tutuiksi

Euroopan laajuinen tiedetapahtuma Tutkijoiden yö tekee perjantaina 29.9.2017 tiedettä ja tutkijoiden työtä tutuksi suurelle yleisölle. Suomessa Tutkijoiden yötä vietetään 14 kaupungissa.

Tutkijoiden yö vastaa ihmisten kysymyksiin tieteestä ja tutkimuksesta ja johdattelee uusien kysymysten ja vastausten luo. Yhden päivän, illan ja yön aikana tutustutaan tieteeseen esimerkiksi työpajoissa tutkijatapaamisissa, tiedeluennoilla ja laboratoriovierailuilla. 

Tutkijoiden yötä viettään Suomessa 14 paikkakunnalla:  Espoossa, Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä, Kajaanissa, Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Rovaniemellä, Savonlinnassa, Sodankylässä, Tampereella, Turussa ja Vantaalla. Tutkijoiden yö on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Tutkijoiden yötä vietetään aina syskuun viimeisenä perjantaina. Koko Euroopassa Tieteiden yötä vietetään noin 300 kaupungissa.

Tutustu Tutkijoiden yön ohjelmiin eri paikkakunnilla tapahtuman kotisivulla.