Hyppää sisältöön

SuomiAreenalla etsittiin vastuullisia valintoja hyvässä Responsible Care-hengessä

Tänä vuonna 25-vuotista taivaltaan juhliva kemianteollisuuden vastuullisuusohjelma Responsible Care näkyi ja kuului Porin SuomiAreenalla. Hektisessä tapahtumassa oli ihmisten hyvä pysähtyä miettimään omia vastuullisia valintojaan ja RC-ohjelman tuloksia.

Kemianteollisuus oli ensimmäistä kertaa SuomiAreenalla omalla osastolla. Kestävän kehityksen vastuullisuusohjelmaa Responsible Care on Suomessa toteutettu menestyksellisesti vuodesta 1992. 25-vuotisjuhlavuoden teema on vastuulliset valinnat, ja juuri niitä haettiin myös SuomiAreenassa. Kävijät saivat pohtia omia vastuullisia valintojaan ja kirjata ne ylös. Valokuvia ihmisten vastuullisista valinnoista otettiin yli 150 kappaletta. 

Teltalla vieraili huikeat lähes 1800 ihmistä viiden päivän aikana äänestämässä Responsible Care -ohjelman merkittävimmästä tuloksesta. Vertailussa olivat tapaturmataajuus, energian kulutus, loppusijoitettava jäte, kasvihuonekaasupäästöt ja veden kulutus. Osastolla käyneet ihmiset äänestivät ylivoimaisesti tärkeimmäksi saavutukseksi Responsible Care-ohjelmassa loppusjoitettavan jätteen määrän vähenemisen 60 prosenttia vuodesta 1999. Teltalla äänesti Responsible Care-ohjelman tuloksista viikon mittaan lähes 1 600 ihmistä. 

Tiistaina ns. torivartissa omista vastuullisista valinnoistaan keskustelivat Filosofian Akatemian toimitusjohtaja Karoliina Jarenko, tuore 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski ja Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi. 

Responsible Care-osaston ja ohjelmat suunnittelivat ja toteuttivat ohjelman seurannasta ja kehittämisestä vastaavat Kemianteollisuus ry, TEAM teollisuusalojen ammattiliitto ry, Ammattiliitto Pro ry ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry. 

SuomiAreena teki vuonna 2017 uuden ennätyksen 74 000 kävijällään. Responsible Care -yhteisosasto osoittautui menestykseksi ja nosti esille tärkeitä vastuullisuuden teemoja. 

Katso valokuvia Responsible Care-teltalta Kemianteollisuus ry:n Facebook-sivulla.