Hyppää sisältöön

Suomalaiskeksintö mullisti esineiden suojauksen

Suomessa kehitetty atomikerroskasvatus mullisti mikroprosessoreiden valmistuksen. Menetelmä etenee nyt vauhdilla uusiin sovelluskohteisiin kolikoista led-lamppuihin.

Tekniikan tohtori Tuomo Suntola kehitti 1970-luvulla menetelmän, jolla tuotetaan erittäin ohuita ja kestäviä materiaalikalvoja atomikerroksen tarkkuudella. ALD (Atomic Layer Deposition) -teknologia teki todellisen läpimurron vuonna 2007, kun Intel alkoi hyödyntää sitä mikroprosessoreiden valmistuksessa.

”ALD:ssa käytettävät lähtöaineet voivat olla kiinteitä, nestemäisiä tai kaasumaisia. Kemialla on niiden kehittämisessä keskeinen rooli, mutta tarvitaan myös paljon poikkitieteellistä huippuosaamista fysiikasta koneenrakennukseen, automaatioon ja ohjelmistokehitykseen”, ALD-teknologiaa valmistavan Picosun Oy:n toimitusjohtaja Juhana Kostamo sanoo.

ALD-teknologia etenee nyt kiihtyvällä vauhdilla uusiin sovelluskohteisiin muun muassa korroosio- ja kosteussuojauksessa. Uusia käyttökohteita löytyy esimerkiksi auto- ja ilmailuteollisuudesta. Myös näyttöjen, aurinkopaneelien ja led-valojen toimintaa voidaan parantaa ALD:lla.

Läpinäkyvä ja huomaamaton ALD-kalvo eristää esineen täydellisesti ympäröivästä ilmasta, kosteudesta, epäpuhtauksista ja liasta. Kalvo suojaa esimerkiksi koruja, jolloin ne eivät tummu ja hapetu.

Picosunin uusimpiin aluevaltauksiin kuuluvat kolikoiden pinnoitukseen suunnitellut laitteistot, joita yritys on toimittanut muun muassa Itävallan rahapajalle.