Hyppää sisältöön

StarT-yleisöäänestys ‒ yhdessä oppimista ja tekemisen iloa!

LUMA-keskus Suomi kutsuu kaikki osallistumaan StarT kauden 2017-2018 yleisöäänestykseen. StarT:in YouTube -kanavalla on julkaistu videoita StarT-projekteista ja hyvistä käytänteistä. Käy tutustumassa, inspiroidu ja opi uutta!

Vuonna 2016 LUMA-keskus Suomi -verkosto yhteistyötahoineen on käynnistänyt uusien opetussuunnitelmien mukaisten monialaisten oppimiskokonaisuuksien ja teemaopintojen toteuttamista tukevan StarT-toimintamallin. StarT on suunnattu varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.

StarTissa opitaan yhdessä koko oppimisyhteisön voimin toteuttamalla ilmiöpohjaisia ja monialaisia projekteja. Päätavoitteena on lisätä lasten ja nuorten innostusta matematiikkaa, luonnontieteitä ja teknologian opiskelua kohtaan.

StarTin pitkäaikaisena tavoitteena on vakiinnuttaa yhteisöllinen ja innostava StarT-toiminta osaksi koulujen ja muiden oppimisyhteisöjen jokavuotista toimintaa. Lapsista ja nuorista koostuvat tähtitiimit päiväkodeista, kouluista, harrasteryhmistä ja kodeista jakavat oppimisen iloa kansallisessa ja kansainvälisessä StarT-yhteisössä, jossa on kaudella 2016-2017 ollut mukana lähes 800 oppimisyhteisöä 36:sta eri maasta.

StarTin YouTube -kanavalla on julkaistu kansallisten ja kansainvälisten oppimisyhteisöjen tekemiä videoita heidän StarT-projekteistaan sekä StarTin toteuttamiseen liittyvistä hyvistä opetuskäytänteistä. Videoiden kautta jaetaan innostusta ja oppimisen iloa!

Kansallisen ja kansainvälisen yleisöäänestyksen tavoitteena on paitsi jakaa iloa ja  ideoita myös mahdollistaa kaikkien osallistuminen. Tykkäämällä videota, jossa on esitelty sinusta paras StarT -projekti tai hyvä käytänne, voit antaa äänesi kyseiselle projektitiimille tai oppimisyhteisölle. Äänestysaikaa on 8.4. asti.

Äänestämällä voi aidosti vaikuttaa, sillä tykkäykset huomioidaan valittaessa StarT kauden ansioituneimpia projekteja sekä hyviä käytänteitä. Lisäksi eniten tykkäyksiä saaneet palkitaan StarT 2018 -gaalassa yleisön suosikki -kunniamaininnoin. Gaala on sekä kansallisen että kansainvälisen StarT-toiminnan huipentuma ja kuluvana lukuvuonna se järjestetään 5.6.2018 Tampereella osana valtakunnallisia LUMA-päiviä.

Lisätietoja

StarT:ista antavat lisätietoja:

  • Johtaja, professori Maija Aksela, LUMA-keskus Suomi, 050 514 1450, maija.aksela@helsinki.fi 
  • Projektipäällikkö Outi Haatainen, LUMA-keskus Suomi, 050 448 9508, outi.haatainen@helsinki.fi