Hyppää sisältöön

Plastex on vuoden 2017 uusmaalainen yritys

Uudenmaan liitto palkitsi 24.11. yrityksiä kolmessa sarjassa. Lohjalainen muovituotteiden valmistaja Plastex Oy palkittiin tuotannollisten yritysten sarjassa.

Uudenmaan liiton palkintoraati arvosti Plastexissa pitkään toimineen yrityksen onnistunutta sukupolvenvaihdosta ja menestyksekkäitä investointeja uuteen liiketoimintaan. 

Uusmaalaiset yritykset on valittu vuodesta 1993 lähtien. Päätökset palkittavista tekee asiantuntijaraati, jossa ovat Uudenmaan liiton lisäksi edustettuina Uudenmaan ELY-keskus, alueen yrittäjäjärjestöt ja Helsingin seudun kauppakamari. 

Plastex Oy on valmistanut muovituotteita vuodesta 1936. Ensimmäiset tuotteet olivat bakeliitista vasmistettuja nappeja ja muita pikkuesineita ja sähkötarvikkeita. Sodan jälkeen Plastexin tärkein tuote oli kampa, joita valmistettiin valtavia määriä. Vuonna 1952 Plastexissa puhallettiin Suomen ensimmäinen puhallusmenetelmällä tehty muovipallo. 

1960-luvulla hittituotteeksi nousivat muoviset pullot ja kastelukannut.  2000- ja 2010-luvuilla Plastexilla on voimakkaasti keskitytty muotoiluun ja tuotekehitykseen. 

 

(Kuva: Plastex Oy)