Hyppää sisältöön

Orionille vuoden 2016 Lean-teko -palkinto

Orionin vuonna 2016 aloittama jatkuvan parantamisen hanke palkittiin Vuoden 2016 Lean-tekona.

Suomen Lean-yhdistyksen vuosittain jakama Vuoden Lean-teko -pääpalkinto jaetaan suomalaisyritykselle, joka on toteuttanut toiminnassaan menestyksekkäästi Lean-ajattelua. Ajattelussa pyritään lisäämään yrityksen tehokkuutta asiakaslähtöisesti poistamalla arvoa tuottamatonta työtä ja luomalla itseään kehittävä organisaatio.

Orionissa tarve kulttuurinmuutokselle lähti liikkeelle muun muassa lääkealan kasvavista kustannuspaineista. Orionilla nähtiin, että kansainvälisesti kilpailukykyisenä säilyy vain kehittymällä koko ajan paremmaksi. 

Palkintolautakunnan perusteluissa kiitetään Orionin vahvaa tahtotilaa yrityskulttuurin muuttamiseen koko konsernissa Lean-periaatteiden mukaiseksi. Lähestymistapa on tuloshakuinen, kokonaisvaltainen ja henkilöstöä osallistava. Toimenpiteillä saattiin merkittäviä parannuksia muun muassa läpimenoajoissa, työturvallisuudessa, tuottavuudessa ja henkilöstön työtyytyväisyydessä. 

Orionilla Lean-ajattelulla on saatu positiivisia tuloksia esimerkiksi vuonna 2014 Saloon avatussa pakkaus- ja logistiikkakeskuksessa. Sen kokonaistehokkuus on noussut kahdessa vuodessa 50 %.

Lue lisää Orionin tiedotteessa. 

Suomen Lean-yhdistys