Hyppää sisältöön

Ole ylpeästi vastuullinen kesätyönantaja!

Vastuullinen kesäduuni-kampanja haastaa jo kahdeksannen kerran työnantajia tarjoamaan positiivisia kesätyökokemuksia nuorille. Myös Kemianteollisuus ry haastaa jäsenyrityksiään tarjoamaan nuorille vastuullisia kesätöitä ja kehittämään omia kesätyöprosessejaan. Mukaan lähteminen on helppoa ja edullista.

Vastuullinen kesäduuni 2018-kampanjan tavoite on tarjota yli 60 000 vastuullista kesätyöpaikkaa 14-29-vuotiaille. Vuonna 2017 kampanjaan osallistui 371 työnantajaa ja 55 000 työpaikkaa Jo nyt on selvää, että kesällä 2018 lyödään uusi ennätys.

Kesätyö on suuri mahdollisuus sekä yrityksille että nuorille. Yrityksille kesätyö on ainutkertainen tilaisuus luoda hyvä vaikutelma tulevaisuuden työntekijöihin, alati kovenevassa kilpailussa. Kampanjassa mukana oleminen kertoo yritysten mahdollisuudesta kantaa vastuunsa nuorista, ja myös näyttää se. Nuorille kesätyö on usein ensikosketus työelämään ja työnantajiin – se luo pohjaa koko tulevalle elämälle.  

Vastuullinen kesäduuni on T-Media Oy:n ja Taloudellisen tiedotustoimisto TAT:n luotsaama kampanja, jolla on lukuisia pääyhteistyökumppaneita.  

Vastuullinen kesäduuni 2018-kampanjassa on Kemianteollisuus ry:n jäsenyrityksille omat hinnat. Alle 10 työntekijän yrityksille hinta on 20 euroa + alv, tätä isommille yrityksille 200 euroa + alv. Kampanjaan mukaan tulevat yritykset  voivat ilmoittaa kesätyöpaikoista maksutta Oikotien Työpaikat-palvelussa. He voivat myös osallistua Vastuullisin kesäduuni-kilpailuun (kolme kategoriaa yrityksen koon mukaan) ja nuorten kesätyökokemuksia luotaavaan Kesäduunitutkimukseen. Samoin yritykset voivat hyödyntää tarinoita ja videoita työnantajamielikuvansa rakentamisessa. Vastuullinen kesäduuni-kampanjassa mukana olevat yritykset saavat käyttöönsä myös julisteita, flyereitä ja vastuullisen kesätyönantajan diplomin.

Kesätyöpaikka on nykypäivän johtajillekin usein ensikosketus työelämään, joka vaikuttaa ura- ja opiskelusuunnitelmiin.

Lue Nesteen henkilöstö- ja turvallisuusjohtaja Hannele Jakosuo-Janssonin kesätyökokemuksista täällä. 

Lue  Reka-Kumi Oy:n toimitusjohtajan Martti Aromaan kesätyökokemuksista täällä. 

Lue Kalevala Korun toimitusjohtaja Riitta Huuhtasen kesätyökokemuksista täällä.

Ohjeet ilmoittautumiseen ja runsaasti lisätietoja Vastuullinen kesäduuni-kampanjasta löytyy osoitteessa www.kesaduuni.org