Neste nousi maailman vastuullisimpien yhtiöiden joukkoon

Uutiset | 25.10.2017

Neste nousi ainoana energiayhtiönä maailman johtavien toimijoiden Leadership-luokkaan kolmessa Climate Disclosure Projectin (CDP) ohjelmassa.

CDP:n julkistamien tietojen mukaan Nesteen suoritukset niin ilmasto- ja vesiasioiden hoidossa kuin metsäkadon vastaisissa toimissa nousivat A- -listoille. Maailman yrityksistä vain kuudentoista suoritus arvioitiin Leadership-luokan tasoiseksi kaikissa kolmessa osuudessa. Arviointiin osallistui lähes 2 500 yritystä eri puolilta maailmaa.

Nesteen tiedotteen mukaan CDP:n ohjelmista keskeisin on CDP Climate, joka arvioi yritysten toimenpiteitä ilmastoriskien torjumiseksi sekä vähähiilisten tuotteiden ja palvelujen liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntämiseksi. 

Nesteen uusiutuvilla tuotteilla vähennettiin vuonna 2016 kasvihuonekaasupäästöjä maailmanlaajuisesti yhteensä 6,7 miljoonalla tonnilla. Vuoden 2017 tavoitteeksi Neste on asettanut 7 miljoonan kasvihuonekaasutonnin vähentämisen ja 3-5 vuoden tavoitteeksi 9 miljoonan tonnin vähentämisen.

Neste on yhä ainoa energiasektorin yritys, joka raportoi läpinäkyvästi metsäjalanjäljestään osana maailmanlaajuisesti tunnustettua CDP Forests -ohjelmaa. Neste on sitoutunut ehkäisemään metsäkatoa omassa toimitusketjussaan ja vaatii vastaavia toimia kaikilta raaka-ainetoimittajiltaan. Neste tuntee kaiken käyttämänsä raakapalmuöljyn alkuperän aina viljelmille asti. 

Neste osallistui nyt ensi kertaa CDP:n Water -ohjelmaan, jossa yritykset raportoivat vedenkäytön vastuullisuudesta ja vesiriskiensä hallinnasta. Tälläkin listalla Neste nousi maailman johtavien toimijoiden joukkoon A- -listalle. Yhtiö on oman toimintansa vedenkäytön lisäksi kartoittanut erityisesti uusiutuvien raaka-aineiden vedenkäyttöä ja riskejä niiden tuotantoalueilla. Neste on energiasektorilla kuuden vastuullisimman globaalin yrityksen joukossa vesivastuullisuutensa osalta.

Lue lisää Nesteen tiedotteessa. 

Katso myös
Uutiset | 21.12.2017

Nalco Finland Manufacturing Oy lähti Responsible Care-ohjelmaan

Uutiset | 21.11.2017

Kari Mäkelä, TEAM: Ota vastuullisuustyö vakavasti

Uutiset | 23.10.2017

Turvallisuuskumppanuuksien aamupäivät marraskuussa

Uutiset | 13.10.2017

Tapaturmapäivänä 13.10. huomio kiireeseen ja sen seurauksiin

Avaa kuvapankki

Tilaa uutiskirje

Mediayhteys

Susanna Aaltonen
Johtaja, Vaikuttaminen
KTM, VTK

+358 40 593 4221

susanna.aaltonen­@kemianteollisuus.fi