Hyppää sisältöön

Millennium-teknologiapalkinnon 2018 ehdokkaiden haku alkanut

Tekniikan Akatemian järjestämän kilpailun ehdokkaita palkinnonsaajiksi voi esittää heinäkuun loppuun asti.

Joka toinen vuosi jaettava miljoonan euron Millennium-teknologiapalkinto on yksi maailman suurimmista innovaatiopalkinnoista. Palkinto myönnetään teknologiselle läpimurtoinnovaatiolle, joka auttaa ratkaisemaan ihmiskunnan suuria haasteita kestävällä tavalla.

Ehdokkaita Millennium-palkinnon saajiksi voivat esittää yliopistot, tutkimuslaitokset, akatemiat ja yritykset. Palkinto on sotateknologiaa lukuunottamatta kaikille avoin. Palkinnon saajaksi voi ehdottaa yksittäistä henkilöä tai tutkijaryhmää. Voittajainnovaatiolla tulee olla näyttöä käytännön sovelluksista ja potentiaalia saada aikaan uutta tutkimusta. Millennium-palkinto jaetaan toukokuussa 2018. Hakuaikaa on 31.7.2017 asti. 

Millennium-palkintoa tukevat suomalaisyritykset sekä valtiolliset ja akateemiset toimijat. Palkinnon yrityskumppaneita ovat FIM, Neste, Nokia and Outotec.

Lue lisää Tekniikan Akatemian kotisivulla.