Hyppää sisältöön

Kesäkemiaa: Sattumalta maailman pelastajaksi

Beata Rantaeskola päätyi opiskelemaan materiaalitekniikkaa Tampereen Teknilliselle yliopistolle ystävänsä ehdotuksesta. Alkuperäinen tavoite oli päästä opiskelemaan lääketiedettä, päätyminen materiaalitekniikkaan oli siis pettymys. Nyt Beata kuitenkin toteaa: ”Turhaan olin pettynyt, TTY on parasta mitä olisi voinut tapahtua.”

Beata toteaa, että tekniikan aloja tunnetaan varsin huonosti erityisesti naisten keskuudessa: ”Tietoisuus on pientä, ei ole hajuakaan siitä, mihin voisi työllistyä ja ala mielletään jotenkin pelottavaksi.” Rantaeskola toteaa itsekin yllättyneensä opintojen alkaessa ja ennakkoluulot karisivat pian: ”Huomasin, että oho – täähän onkin ihan mukavaa.”

Rantaeskola on toista kesää kesätöissä Kiillolla. Oman alan kesätyöpaikka löytyi toisena opiskeluvuonna. Hän työskentelee tuotekehityspäällikön apulaisena palonsuoja-tuotteiden tuotekehityksessä, jossa kehitetään palonsuojatuotteita puulle. Käytännössä hän valmistelee liuoksia, levittää niitä puukappaleille ja testaa kappaleita erilaisin metodein. Viimeisenä vaiheena on yleensä poltto, jossa vertaillaan käsiteltyä ja käsittelemätöntä puuta – yleensä palonsuoja-aineella käsitelty puu sammuu nopeammin.

Kesätyössään hän on päässyt näkemään mitä kaikkea kemianteollisuus mahdollistaa ja erilaiset uravaihtoehdot ovat konkretisoituneet uudella tavalla. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat Beatalla vielä auki: ”Koulutus mahdollistaa niin paljon ja monenlaista”, hän toteaa.

                                         

Puhuessaan tulevaisuudesta Beatan silmät loistavat innostuksesta, tältä näyttää ihminen, joka aidosti nauttii siitä mitä tekee ja näkee siinä mahdollisuuksia. Yksi ajatus olisi päästä kehittämään ympäristöystävällisempiä, biopohjaisia ja biohajoavia tuotteita tulevaisuudessa. ”Tykkään tehdä hyviä ympäristöratkaisuja arjessa, pääsisin tässä tekemään myös arvojani vastaavaa kehitystyötä. Tavallaan pelastaa maailmaa sitä kautta.”

 

Lisätietoja

Kesäkemiaa-juttusarjassa haastatellaan Kemianteollisuuden jäsenyritysten kesätyöntekijöitä ja tehdään tunnetuksi niin yrityksiä kuin erilaisia urapolkujakin. Juttusarjaan kesätyöntekijöitä haastattelee Kemianteollisuuden kesäkatalyytti Eveliina Kunttu.