Hyppää sisältöön

Kesäkemiaa: Harjoittelusta kesätöihin operaattoriksi

Borealis Polymers Oy:llä Porvoon Kilpilahdessa on tänäkin kesänä useita kesätyöntekijöitä – yksi heistä on Oscar Brygger, 19, juuri prosessiteollisuuden perustutkinnosta valmistunut kemiantekniikan osaaja. ”Vuorotyö ja kehittymismahdollisuudet houkuttelivat Borealikselle töihin”, jo opintojen aikana harjoittelussa Borealiksella ollut Brygger kertoo.

”Kun siirryin huhtikuussa harjoittelijasta kesätöihin operaattoriksi, sain enemmän vastuullisia työtehtäviä”, pääosin näytteenottajana työskentelevä Brygger kertoo samalla kun kiipeää portaita käsi tukevasti kaiteessa kiinni. ”Ennen Borealista olin ollut vain kaupan kassalla ja puutarhakaupassa töissä, ja olenkin ollut tosi onnellinen päästessäni oman alan töihin”, Brygger toteaa.

”Vapaa-ajalla harrastan jääkiekkoa ja laskettelua – olen sanonut, että jos musta ei tule lätkänpelaajaa, niin musta tulee prosessinhoitaja. Kun hain harjoitteluihin ja kesätöihin, Borealiksella töissä ollut kaverini sanoi, että kannattaa hakea tänne.” Brygger jatkaa. Borealiksella töitä tehdään 12 tunnin vuoroissa. Bryggerin työpäivä alkaa kupillisella kahvia, mistä hän siirtyy päivän töiden pariin. ”Työtehtäväni vaihtelevat todella paljon sen mukaan missä vaiheessa tuotantomme on, onko tehdas ylhäällä vai alhaalla. Se vaikuttaa paljon siihen mitä päiväni sisältää ja tuo työhön mukavaa vaihtelua”, Brygger sanoo.

 

Näytteenottajana Bryggerin pääasiallinen työtehtävä on ottaa näytteitä eri kohdista tuotantoa ja mitata muovirakeiden viskositeettia. ”Olen työssäni päässyt oppimaan käytännössä sen, mihin tutkintoni opetti. Näen, että tulen tulevaisuudessakin työskentelemään prosessinhoitajan tutkintoa vastaavissa työtehtävissä. Borealiksella on ollut hyvä olla töissä, ja näen itseni täällä jatkossakin”, toteaa kesän jälkeen jatkoa hamuava Brygger.


Osana Kesäkemiaa-juttusarjaa kysymme kaikilta haastatelluilta kesätyöntekijöiltä Responsible Care -vastuullisuusohjelman 25-vuotisjuhlavuoden kunniaksi mikä on haastateltavien vastuullinen valinta tänään. Vastuullisuus on valintoja niin työssä kuin kuluttajana kuin kotona arjessakin. #vastuullinenvalintani

Kun Brygger kuulee kysymyksen ei vastausta tarvitse kauaa miettiä. ”Kyllä mä yritän olla turvallinen niin auton ratissa kuin töissäkin. Musta on vastuullista käyttäytyä niin, ettei mulle tai muille tapahdu mitään”, Brygger toteaa hymyillen.

Lisätietoja

Kesäkemiaa-juttusarjassa haastatellaan Kemianteollisuuden jäsenyritysten kesätyöntekijöitä ja tehdään tunnetuksi niin yrityksiä kuin erilaisia urapolkujakin.

Kuvat: Laura Hanninen, Borealis Polymers Oy