Hyppää sisältöön

Kemiran ja Stora Enson vesihanke Kiinassa sai onnistuneen päätöksen

Kemiran ja Stora Enson kolmivuotinen vedenhuollon yritysvastuuhanke Guangxin provinssissa Kiinassa kehitti 2 600 asukkaan vedenhuoltoa. Hanke loi uusia ratkaisuja vastuulliseen vedenhuoltoon. Kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä hankkeen tuloksiin.

Kemira ja Stora Enso aloittivat vuonna 2013 Guangxin provinssissa Etelä-Kiinassa yhteishankkeen, jossa etsittiin uusia ratkaisuja vastuulliseen vedenhuoltoon. Kolmeen kyliään rakennettiin yhteensä 12,7 kilometriä vesi- ja jätevesiputkia. Lisäksi rakennettiin vesisäiliöitä ja keinotekoisia kosteikkoja. Vedenhuoltoa parannettiin sidosryhmiä osallistamalla, toimimalla paikallisyhteisössä, tarvittavia tietoja ja taitoja parantaen. Kyläläiset saivat koulutusta uusien vesijärjestelmien pitkän aikavälin ylläpitoon. 

Hankke oli onnistunut kaikille osapuolille. Yhtiöt löysivät uusia ratkaisuja vastuulliseen vedenhuoltoon. Myös itse asukkaat ovat kyselyn mukaan erittäin tyytyväisiä hankkeen tuloksiin. Nyt toimivan vedenhuoltojärjestelmän ylläpito ei edellytä monimutkaisia huoltotöitä tai erityistaitoja. 

Lue Kemiran lehdistötiedote 16.12.2015. 

Tutustu vesihankkeen kotisivuun Water Stewardship Quangxi (engl.)