Hyppää sisältöön

Juha Pyötsiä Tukesin verkkolehdessä: Kemikaalivalvonnan (uskomaton) kehitys

Kemikaalivalvonnassa ja kemianteollisuudessa pitkän uran tehnyt ja hiljattain eläkkeelle siirtynyt Juha Pyötsiä tarkastelee Tukesin verkkolehden blogissa kemikaalivalvonnan monivivahteisia vaiheita niin Suomessa kuin Euroopassa. Miten kemikaalivalvonta ja -lainsäädäntö ovat kehittyneet vuoden 1946 myrkkyasetuksen ajoista nykypäivään?

FM Juha Pyötsiä aloitti työuransa vuonna 1979 silloisessa lääkintöhallituksessa. Hän on toiminut sosiaali- ja terveysministeriössä ylitarkastajana ja neuvottelevana virkamiehenä, ja vuodesta 2007 lähtien Kemianteollisuus ry:ssä apulaisjohtajana ja johtajana. Samalla hän oli Väriteollisuusyhdistys ry:n ja Painoväriyhdistys ry:n toimitusjohtaja. Eläkkeelle Juha Pyötsiä siirtyi elokuun alussa 2017.

Juha Pyötsiä käsittelee blogissa monipuolisesti kemikaalilainsäädännön historiaa ja kehitystä. Vielä 70-luvulla kemikaalien valvonnassa oli vain muutama virkamies. 80-luvun alussa Suomen kemikaalivalvonta lähti seuraamaan silloista EY-lainsäädäntöä. Kemikaalilaki valmistui vuonna 1989, samana vuonna jolloin Pyötsiä siirtyi sosiaali- ja terveysministeriöön sen ensimmäiseksi kokopäivätoimiseksi kemikaaliasioita hoitavaksi virkamieheksi. 

Suomesta tuli EU-jäsenmaa vuoden 1995 alussa, mikä avasi ovet täysivaltaiseen EY-lainsäädännön valmisteluun. Tämä nosti merkittävästi virkamiesten työn vaatimustasoa ja vastuita. EU otti REACH-asetuksella selvän edelläkävijän roolin globaalissa kemikaaliturvallisuudessa, ja vuonna 2003 Euroopan kemikaalivirasto ECHA päätettiin perustaa Helsinkiin. Nykyisin ECHA on EU:n kolmanneksi suurin erillisvirasto, jossa työskentelee noin 600 henkilöä.Vuonna 2007 Juha Pyötsiä siirtyi Kemianteollisuus ry:n apulaisjohtajaksi ja sittemmin johtajaksi. 

Juha Pyötsiä on juuri oikea henkilö kertomaan, miten kemikaalilainsäädäntöä on kehitetty ja mitä vaiheita prosessiin on liittynyt. Kirjoitus on osa Sata tarinaa turvallisuudesta-juttusarjaa. Lue kirjoitus Tukesin verkkolehdessä.