Hyppää sisältöön

Berner Oy sitoutui Responsible Care -vastuullisuusohjelmaan

Yksi Suomen vanhimmista vastuullisuusohjelmista ja 134-vuotias perheyhtiö kohtasivat, kun Berner Oy sitoutui huhtikuussa kemianteollisuuden kansainväliseen Responsible Care -vastuullisuusohjelmaan. Vastuullisuus on ollut osa Bernerin liiketoimintaa jo pitkään, mutta ohjelma tuo verkoston edut mukaan kehittämistyöhön.

Bernerin mukaantulo sujui yhtiön toimitusjohtajan Antti Korpiniemen mukaan hyvin luonnostaan, koska monet mittareista olivat jo valmiiksi käytössä. Joitakin viilauksia mittaamisen tehdään muun muassa kiertotalouden mittareiden kohdalla.

”Sekä ideologiaan että käytännön mittaamiseen lähteminen oli helppoa, koska olemme yhtiön sisällä kehittäneet vastuullisuuskokonaisuutta jo pitkään. Emme vain ole osanneet viestiä tehdystä työstä tarpeeksi ulospäin, koska ajatus on ollut, että se on normaalia toimintaa. Niinhän kaikki tekevät. Aiheen noustua yhä voimakkaammin julkiseen keskusteluun, olemme huomanneet, että aiheesta pitää puhua vahvemmin ulospäin”, Korpiniemi toteaa.

Responsible Care -ohjelman suurin hyöty on Korpiniemen mukaan verkoston mahdollistama vertailtavuus suhteessa muihin yrityksiin, hyvien käytäntöjen jakaminen sekä yritysten välinen yhteiskehittäminen. 

”Vastuullisuudessa lähdemme liikkeelle mitattavissa olevien tekojen kautta. Sen jälkeen tulee vasta raportointi ja viestintä. Myöskään laadusta emme joudu tinkimään. Vastuullisuus on asennekysymys, joka tulee yhtiön sisältäpäin. Aikaisemmin emme nähneet, että tarvitsisimme ulkopuolisia mittareita ja arviointeja, mutta nykymaailmassa yrityksen sisäiset mittarit eivät enää ole yhtä relevantteja kuin suuremman yhteisön yhdessä kehittämät mittarit”, Korpiniemi kertoo.

 

Responsible Care on kemianteollisuuden kansainvälinen, kestävää kehitystä tukeva vastuullisuusohjelma. Suomessa se on ohjannut alan kehitystyötä jo 25 vuotta. Alan vastuullisuustyö on käytännönläheistä ja tavoitteellista. Mukana ohjelmassa on noin sata yritystä ja se kattaa 80 % alan tuotannosta Suomessa.