Hyppää sisältöön

Åbo Akademin kemian alan keksintö saattaa mullistaa paloneston

Åbo Akademin kemiantekniikan laitoksen polymeerikemian laboratoriossa professori Carl-Erik Wilénin johtama työryhmä on kehittänyt sulfeeniamidien aineperheen, jolla on edellytykset mullistaa koko palonestoaineiden kemia. Wilénin työryhmän keksintö palkittiin Kemianteollisuuden innovaatiopalkinnolla keväällä 2016, ja nyt sitä kaupallistetaan vauhdilla. Yksi testaajista on Kiilto Oy.

Åbo Akademin polymeerikemian laboratoriossa kemiantekniikan laitoksella on viiden vuoden ajan kehitetty palonestoaineiden ryhmää, jolla muoveja ja muita materiaaleja voidaan suojata tuleen leimahtamiselta myrkyttömästi.

Nykyisin käytettävien palonestoaineiden teho perustuu usein bromiin, jonka kaikkia terveyshaittoja ei kuitenkaan tunneta. EU on ohjeistanut, että bromia sisältävien palonestoaineiden käyttöä pitää vähentää. Markkinoilla ei ole toistaiseksi ympäristöystävällisiä tuotteita, jotka olisivat yhtä tehokkaita kuin bromatut palonestoaineet. Wilénin tutkimusryhmän kehittämä sulfeeniamidien aineperhe voi mullistaa koko palonestoaineiden kemian ja omaa valtavan markkinapotentiaalin.

Åbo Akademin työryhmän innovaatio perustuu rikin ja typen sidokseen. Nämä sulfeeniamidit estävät kemiallisia prosesseja, jotka ylläpitävät palamista. Sulfeeniamidit suojaavat leimahdukselta erittäin pieninä pitoisuuksina, alle prosentin suojattavan materiaalin painosta. Tähän asti bromittomien palonestoaineiden paino voi olla jopa 60 prosenttia suojattavan materiaalin painosta.

Sulfeeniamidit voidaan yhdistää muoviin jo sen valmistusvaiheessa. Palonsuoja-ainetta voidaan myös pinnoittaa tai imeyttää suojattavaan materiaaliin: kankaaseen, paperiin tai puuhun.

Åbo Akademin keksinnölle on merkittävää markkinapotentiaalia useilla toimialoilla, ainakin rakennus-, liikenne-, kuljetus-, elektroniikka- ja vaatetusaloilla. Aineen testaus on tällä hetkellä käynnissä yrityksissä eri puolilla maailmaa. Kiilto Oy tutkii Lempäälässä, voiko löydösten pohjalta kehittää myös palolta suojaavan puunkyllästysaineen. Valmis tuote saattaa olla myynnissä jo vuoden kuluttua.

Åbo Akademin Kemiantekniikan laitoksen tutkimusryhmä palkittiin keväällä 2016 Kemianteollisuuden innovaatiopalkinnolla uuden sukupolven ympäristöystävällisistä ja halogeenivapaista palonestoaineista. Ydinryhmään kuuluvat Carl-Erik Wilén, Teija Tirri, Melanie Aubert ja Weronika Pawalec. Ryhmällä on sulfeeniamidien rojalti-oikeudet.

Lue lisää Ylen kotisivulla. 

Katso Youtube-video Kemianteollisuuden innovaatiopalkinnon 2016 finalisteista: Kemiran biosidi mikrobien torjuntaan, Orion Pharman lääkeaihio eturauhassyöpään, Papticin kuitumateriaali, UPM:n GrowDex® nanoselluloosa-hydrogeeli sekä Åbo Akademin palonestoaineet. 

Lue lisää Kemianteollisuuden Innovaatiopalkinnosta. Vuonna 2018 jaettavan palkinnon haku käynnistyy vuoden 2017 loppupuolella.

 

(Valokuvassa Kemianteollisuuden Innovaatiopalkinnolla huhtikuussa 2016 palkittu Åbo Akademin työryhmä, vasemmalta Teija Tirri, Carl-Eric Wilén ja Melanie Aubert. Valokuva: Matti Matikainen) 

Lisätietoja

Åbo Akademi, Tekninen polymeerikemia 

Kiilto Oy