Hyppää sisältöön

Kemianteollisuuden arvonlisäys ja tuotanto nousussa

Kemianteollisuuden arvonlisäys ja tuotanto ovat kasvussa, mutta laskevista hinnoista johtuen liikevaihto ja vienti ovat hieman edellisvuotta alemmalla tasolla. Suhdannetilanne on tavanomaista parempi ja tuotannon kasvun ennakoidaan jatkuvan talven aikana.

Kemianteollisuuden arvonlisäys kasvoi tammi-syyskuussa 4,6 % edellisvuodesta. Vuositasolla arvonlisäys on jo käyvin hinnoin lähes viiden miljardin luokkaa. Suurin osa kemianteollisuuden arvonlisästä tulee peruskemiasta ja lääkkeistä.

Kemianteollisuuden syksyllä kasvanut tuotanto ei vielä näy alan liikevaihdossa tai viennissä, joita varsinkin raakaöljyn, mutta myös tuottajahintojen lasku painoivat alaspäin. Hinnat laskivat kaikissa päätuoteryhmissä, ja laskun odotetaan jatkuvan. Liikevaihto laski tammi-syyskuussa 2,4 % edellisvuodesta ja vienti 2 prosenttia.

”Positiiviset tuotantouutiset eivät vielä itsessään käynnistä kasvua, kun hinnat ovat laskussa. Kilpailukykysopimuksen mukanaan tuoma tuottavuuden kasvu tulee todella tarpeeseen”, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Leppä.

Kemianteollisuus investoi viime vuonna ennätykselliset 1,2 miljardia Suomeen ja hyvä investointivauhti on jatkunut tänä vuonna. Kemianteollisuus on säilyttänyt koko 2000-luvun pääoma- ja investointitasonsa Suomessa. Tutkimus- ja tuotekehitysinvestointien osuus kokonaisinvestoinneista on vuositasolla noin 400 miljoonaa euroa.

”Investoinnit osoittavat, että kemianteollisuus pitää Suomesta ja uskoo sen tulevaisuuteen. Teollisuudessa uusi liiketoiminta syntyy usein jo olemassa olevan kylkeen ja investointipäätökset tehdään kymmenien vuosien aikajänteellä”, Timo Leppä jatkaa.

Suomi tarvitsee uuden vientivetoisen työmarkkinamallin
”Menestyvä vientiteollisuus on koko Suomen etu. Työmarkkinoita uudistamalla tulevaisuuden teolliset työpaikat luodaan Suomeen. Teollisuuden ja viennin kasvu luo rahoituspohjaa hyvinvointipalveluille ja tuo kasvua ja työtä myös muille aloille, sanoo Kemianteollisuus ry:n työmarkkina-asioista vastaava johtaja Jyrki Hollmén.

Kemianteollisuuteen lasketaan Suomessa kemian prosessiteollisuus, öljytuotteet sekä muut kemian tuotteet kuten lääkkeet, kosmetiikka, pesuaineet, maalit, muovi- ja kumituotteet.

Katso lisää:
Ala numeroin – toimialagraafit
http://www.kemianteollisuus.fi/fi/ala-numeroin/

Lisätietoja

Kemianteollisuus ry

Timo Leppä, toimitusjohtaja, timo.leppa(at)kemianteollisuus.fi, puh. 050 301 6800

Jyrki Hollmén, johtaja, Työelämä, jyrki.hollmen(at)kemianteollisuus.fi, puh. 040 746 3687

Susanna Aaltonen, johtaja, Vaikuttaminen, susanna.aaltonen(at)kemianteollisuus.fi, puh. 040 593 4221

Kemia – osa hyvää elämää

kemianteollisuus.fi

Twitter: @Kemianteollisuu

Slideshare: www.slideshare.net/Kemianteollisuusry

Linkedin: http://linkd.in/1g4vUbs

Tilaa uutiskirje: http://bit.ly/1Mk0cTq 

Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on yli 400 jäsenyritystä sekä 14 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Kemianteollisuuden liikevaihto on noin 20 miljardia ja se työllistää Suomessa suoraan 34 000 henkilöä.