Hyppää sisältöön

Kemianteollisuus ry:n lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta sekä sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annettujen lakien muuttamisesta

Kemianteollisuus ry:n mielestä lausuntokierroksella oleva luonnos on hallitusohjelman kirjausten vastainen. Esitämme, että suunnitellusta veronkorotuksesta pidättäydytään.

Viitaten Valtiovarainministeriön lausuntopyyntöön VM/070:00/2016 Kemianteollisuus ry lausuu seuraavaa:

Nyt lausuntokierroksella oleva luonnos on hallitusohjelman kirjausten vastainen. Hallitusohjelman kirjauksissa on päätetty pidättäytyä kaikista yritysten kustannuksia lisäävistä ja niiden kansainvälistä kilpailukykyä heikentävistä toimista. Dieselöljyn suunniteltu veronkorotus olisi juuri tällainen toimenpide.

Kemianteollisuuden yritykset toimivat kansainvälisessä kilpailuympäristössä, jossa veronkorotusten kaltaiset kustannuslisät eivät ole siirrettävissä tuotteiden hintoihin. Esitämme, että suunnitellusta veronkorotuksesta pidättäydytään.

Kunnioittavasti

Kemianteollisuus ry

Timo Leppä

toimitusjohtaja