Hyppää sisältöön

Kemianteollisuuden luonnos verohallinnon ohjeeksi polttoaineiden verottomuudesta

Kemianteollisuus ry kiittää Verohallintoa mahdollisuudesta antaa lausunto luonnoksesta polttoaineiden verottomuutta teollisuuskäytössä koskevaksi verohallinnon ohjeeksi. Kiinnitimme huomiota ohjeistuksen seuraaviin kohtiin:

  • Kohta 1.1. Raaka-ainekäyttö. Toisen kappaleen lopussa mainitaan ”…sekä valmistusprosessissa syntyneiden jätekaasujen poltto soihdussa”. Tämän kohdan tulisi sisältää myös pilottituotannon kaasut, joista nyt joudutaan maksamaan veroa. Niiden tulisi jatkossa olla verovapaita.
  • Kohta 1.3. Käyttö välittömässä ensikäytössä. Välittömän ensikäytön tulkitseminen niin, että polttoaineen palaessa syntyvän liekin tai savukaasun tulee kosketettaa valmistettavaa tuotetta jossakin tuotteen valmistusvaiheessa, on kemianteollisuuden kannalta huono ja kilpailukykyä heikentävä. Kemianteollisuudessa on runsaasti prosesseja (eli tuotteen valmistusta), joka tapahtuakseen vaatii lämmitystä siten, että liekki ei missään nimessä voi koskettaa tuotetta. Tämä tulkinta tulisi muuttaa sellaiseksi, joka takaa polttoaineiden verovapauden myös näissä prosesseissa.

 

Ystävällisin terveisin

KEMIANTEOLLISUUS RY
Sami Nikander
johtaja