Hyppää sisältöön

Sami Nikander: Yritystukityöryhmän ehdotus vuoropuhelun tehostamisesta kannatettava

Pitkään vellonut keskustelu ns. ”yritystukien” tiimoilta sai päätöksensä, kun asiaa pohtinut parlamentaarinen työryhmä luovutti raporttinsa elinkeinoministeri Lintilälle. Ryhmä ei leikkauslistoja esittänyt. Sen sijaan se laati ns. hyvien tukien kriteerit ja esitti yritystukineuvottelukunnan roolin vahvistamista. Oleellista on taata yrityksille kansainvälisesti kilpailukykyinen toimintaympäristö.

Jättämässään raportissa työryhmä peräänkuulutti pitkäjänteistä vuoropuhelua yritystuki-aiheen tiimoilta. Hyvä näin, sillä jo pelkästään yritystuki-termin sisällöstä yksimielisyyteen pääseminen olisi askel eteenpäin. Nyt käytävä keskustelu pohjautuu laskennalliseen harjoitukseen, jossa nykyistä verotusta verrataan vaihtoehtoisiin veromalleihin. Näin on saatu aikaan miljardien eurojen potti, jota ei oikeasti ole olemassa. Samalla veronmaksajasta on tehty tuen saaja. Tuen suuruus määräytyy sen mukaan, mihin verokantaan verrataan. Mielestäni suurin virhe on tehty verrattaessa  kotimaisia verokantoja toisiinsa. Vertailun tulisi olla kansainvälistä, sillä oleellista on taata kansainvälisesti tasavertainen toimintaympäristö.

Nyt julkisessa keskustelussa on pyritty väkisin laittamaan TKI-rahoitus ja energiaverotus vastakkain, ihan kuin kyseessä olisi joko tai -tilanne. Ei se näin mene, se on sekä että, sillä kemianteollisuudessa näemme olevamme kestävän tulevaisuuden mahdollistaja. Pelastaaksemme maailman, uudistumme jatkuvasti. Uusiutuminen on yritystoiminnan elinehto. Sillä vastataan asiakastarpeiden ja markkinatilanteiden muutoksiin kehittämällä omien prosessien lisäksi uusia ratkaisuja täyttämään globaalien megatrendien tuomia tarpeita. Uusien liiketoimintojen ja tuotteiden kehittäminen ja kaupallistaminen ovat osa yritysten uudistumista.

Tämän perusedellytys on yritysten hyvä kilpailukyky ja sen tuoma rahavirta. Samalla mahdollistetaan hyvinvointia yhteiskunnassa. Yhdessä yli 30 000 kemianteollisuuden huippuammattilaisen kanssa kehitämme ratkaisuja globaaleihin ongelmiin, tuoden kansantalouteemme vuosittain lähes 10 miljardin euron arvonlisän. Tärkeää työtämme haluamme jatkaa ja kehittää edelleen. Panoksemme ovat vahvat, sillä investoimme vuositasolla miljardi euroa, josta yli kolmanneksen (400 miljoonaa euroa) tuotekehitykseen.

Poliittisen järjestelmän tehtävä ei ole synnyttää paljon puhuttua luovaa tuhoa, siitä huolehtivat markkinavoimat. Yhteiskunnan päätöksentekijöiden on luotava vakaa ja ennustettava toimintaympäristö, joka auttaa yrityksiä niiden päätöksenteossa. Hyvinvointivaltiomme veropohja rakentuu yritystoiminnalle. Kansainvälisesti kilpaileva teollisuutemme vaatii kestävän tulevaisuuden rakentamiseen kansainvälisesti tasavertaisen toimintaympäristön. Meidän tulee hyödyntää kaikkia keinoja, joilla tämän varmistamme. Ei anneta rahavirtojemme, osaamisemme ja uusien ratkaisujemme valua Suomen ulkopuolelle, eihän?

Sami Nikander

Johtaja, Vastuullisuus