Hyppää sisältöön

Sami Nikander: Turvallisuuden kehittäminen on joukkuepeliä

Tänään on perjantai 13. päivä, kansallinen tapaturmapäivä. On hyvä hetki nostaa esille turvallisuuden merkitystä. Olemme kemianteollisuudessa yhteistyökumppaneidemme kanssa tehneet pitkäjänteistä työtä turvallisuuden kehittämiseksi. Tulokset ovat merkittäviä, vuoden 1988 tilanteeseen verrattuna tapaturmat ovat vähentyneet 88%. Mittaamme ainoana toimialana myös työhyvinvoinnin kehitystä, mikä on kokonaisturvallisuuden merkittävä osa-alue. Tavoitteenamme tapaturmissa on kuitenkin puhdas nolla. Tavoitteen saavuttamiseksi käytössämme on monia keinoja.

Tavoite tapaturmissa on nolla. Tämä vaatii toimivan turvallisuuskulttuurin kehittämistä ja ennen kaikkea osaamista. Turvallisuuskulttuurin rakentuminen lähtee käyntiin sillä, että meistä jokainen katsoo peiliin. Ovatko oma ymmärrys ja asenne kohdillaan? Pyrinkö toimimaan omassa elämässäni lähtökohtaisesti turvallisesti? Kun tämä on hanskassa, tulee selvitettäväksi osaamisen taso. Osaanko toimia turvallisesti niin, että minä ja kaverit lähdemme terveinä kotiin joka päivä? Turvallisuusosaaminen tuleekin nähdä osana ammattitaitoa. Pohja tälle luodaan jo opintojen aikana. Se on myös tärkeä osa tulevaisuuden osaamisen varmistamista.

Tämä ei onnistu yksin, vaan vaaditaan joukkuepeliä. Olemmekin lähteneet vahvistamaan tätä ammattitaidon osa-alueen kehittämistä Opetushallituksen, Työturvallisuuskeskuksen Kemianteollisuuden työalatoimikunnan sekä kemianteollisuuden Responsible Care -ohjelman yritysten ja yhteistyöjärjestöjen kanssa käynnistämällä yhteistyön, jossa nostetaan esille turvallisuuskulttuurin ja -osaamisen merkitystä etenkin ammatillisessa koulutuksessa. Tavoitteenamme on turvallisuuskumppanuus.

Olemme porukalla mukana myös SuomiAreenan kansalaistorilla Porissa 16.7.-20.7 teltalla 7. Tämä on hyvä mahdollisuus tulla tutustumaan konsortiomme työhön ja inspiroitumaan, kisailemaan turvallisuustehtävien parissa sekä vaihtamaan ajatuksia tulevaisuuden turvallisuusosaamisesta ja sen kehittämisestä. Toivotamme sinut myös tervetulleeksi seuraamaan lavaohjelmaamme #Turvallisuusehtävä: riittääkö osaaminen kotona ja työpaikalla torstaina 19.7. klo 13 Puuvillan kauppakeskuksessa, Siltapuistokatu 14. Mukana turvallisuusosaamisen asialla Porissa ovat myös Tukes ja STM sekä lavatilaisuudessa Stora Enso. Responsible Care -yhteistyössä mukana ovat Kemianteollisuus ry, Teollisuusliitto ry, Ammattiliitto Pro ry ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry.

Sami Nikander

Johtaja, Vastuullisuus