Hyppää sisältöön

Jussi Nieminen: Pahvitehtaan arkea

Viime kirjoituksesta on kulunut jo tovi, ja sinä aikana olen kerennyt aloittaa ensimmäisen työssäoppimisjaksoni. Suoritan työssäoppimistani siis Ds Smithin Lielahden aaltopahvitehtaalla, jossa aloitin lokakuun lopussa.

Työskentelen In-Line-painokoneella prosessimiehenä. Työnkuvaani kuuluu pääosin pahvin syöttöprosessin valvominen, painovärien käsittely sekä painolaattojen asettaminen. Työn osa-alueita on paljon muitakin, mutta tuossa ne olennaisimmat. Työnkuva on siis yhdistelmä paperitekniikkaa, kemiantekniikkaa ja painotekniikkaa.

Fiilikset ovat erittäin hyvät. Olen jo 1,5 vuotta opetellut teoriaa ja vähän käytäntöäkin laboratoriotöiden muodossa, ja nyt vihdoinkin pääsen konkreettisesti kokemaan, millaista prosessitekniikka oikeassa teollisuusympäristössä on. Olen myös oppinut että mitä enemmän luulee tietävänsä (prosessitekniikasta), sen vähemmän oikeasti tietää. Kun kuvittelee tietävänsä asiat hyvin, tulee jotain uutta. Näin käy joka päivä, ja se on mielestäni hyvä asia. Seuraavan viikon tiistaina on vuorossa kahden ammattinäytön suorittaminen, sekä käynnissäpito että tuotantoprosessien ohjaus. Molemmat näytöt suoritetaan tehtaalla.

Työssäoppimiseni loppuu 21.12. jonka jälkeen on edessä joululoma. Parin viikon lomailun jälkeen tapahtuu koulunpenkille palaaminen, ja myös vanhojentanssien harjoitukset alkavat. Jälleen kerran siis – kaikkea mielenkiintoista tapahtuu.
Loppuun vielä ’’kuvatodiste’’ Ds Smithin tuoreesta ennätyksestä työtapaturmattomien päivien suhteen (kuva otettu 7.12.). Onnittelut upeasta ennätyksestä!

Hyvää joulunodotusta kaikille!

Jussi Nieminen

Olen KT-blogisti Jussi Nieminen. Opiskelen Tampereen seudun ammattiopisto Tredussa toista vuotta kaksoistutkintoa, johon sisältyy sekä prosessiteollisuuden perustutkinto että ylioppilastutkinto. Erikoistun paperi- ja kemiantekniikkaan.