Hyppää sisältöön

Esa Arola: Insinööriharjoittelijana petrokemian tehtaalla

Moikka! Olen Esa ja työskentelen toista kesää Borealis Polymers Oy:llä insinööriharjoittelijana Fenoli ja aromaatit –tuotannossa.

Borealis on kansainvälinen yritys, joka valmistaa polyolefiineja, peruskemikaaleja sekä lannoitteita. Borealis toimii pääosin Euroopassa, mutta tuotantolaitoksia on myös Euroopan ulkopuolella. Suomessa Borealiksella on Porvoon Kilpilahdessa petrokemian tehtaat, joissa tuotetaan peruskemikaaleja, sekä muovitehtaat polyeteenille ja polypropeenille. Borealis onkin Euroopan toiseksi suurin ja maailman kahdeksanneksi suurin polyeteenin ja polypropeenin valmistaja!

Työni Borealiksella on hyvin vaihtelevaa ja samanlaista päivää ei juuri koskaan ole, mikä on mielestäni työn parhaita puolia. Välillä teen pidempiä projekteja yhden työn parissa, mutta siitä huolimatta päivän sisältö voi olla ihan erilainen kuin edellinen päivä. Toisinaan saan päivän aikana kiireellisiä asioita, kuten esitysten valmistamista asiakkaille tai pikaisia prosessiselvityksiä. Pidempiä projektejani ovat isompien käyttöohjeiden luominen tai Excel-projektit. Keväällä minut haastettiin koodaamaan muutama ohjelma Exceliin, mikä alkoi VBA-ohjelmointikielen harjoittelusta.

Borealiksella on mukava työskennellä, kun omia taitoja haastetaan ihan kunnolla, mutta välillä voi pyytää ihan systemaattistakin työtä. Sanon kiperän paikan tullen, että en välttämättä osaa, mutta lupaan yrittää parhaani. Tärkeimpiä työkaluja työssäni Excelin lisäksi onkin Google. Lisäksi työkaverit auttavat aina mielellään, mikä on mahtavaa! Täällä on myös hieno nähdä, kun koulussa opetetut asiat tulevat esiin, ja niitä oikeasti tarvitseekin.

Valmistuin juuri bio- ja kemiantekniikan kandidaatiksi Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulusta. Jatkan maisteriopintoja kemian laitetekniikan ja tehdassuunnittelun parissa syksyllä. Päädyin kemianteollisuuden alalle, koska yläasteen kemian opettajani sai minut innostumaan kemiasta. Lukiossa en ollut ihan varma, mitä haluan tehdä jatkossa. Päädyin kuitenkin Aaltoon opiskelemaan kemiantekniikkaa hieman puolivahingossa, mutta hetkeäkään en ole katunut tätä valintaa!

Terkuin,
Esa